Tilaus ja toimitusehdot
Myymme tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille sekä yritys-, julkishallinto- ja yhteisöasiakkaille Suomessa. Pidätämme myös oikeuden muuttaa näitä sopimusehtoja yksipuolisella päätöksellä ilman ennakkoilmoitusta. Tilauksiin sovelletaan tilaushetkellä voimassa olevia sopimusehtoja, jotka ilmenevät www.tehomainos.fi-internetsivuilla. Laissa tapahtuvat muutokset astuvat voimaan heti sellaisenaan, ellei laissa ole toisin määrätty.
Tehomainos Oy ei vastaa vahingosta, joka aiheutuu ylivoimaisesta esteestä. Ylivoimaisena esteenä pidetään sellaista ennalta arvaamatonta seikkaa tai olosuhteiden muutosta, johon Tehomainos oy ei voi vaikuttaa. Tehomainos oy on velvollinen ilmoittamaan asiakkaalle mahdollisimman pian sitä kohdanneesta ylivoimaisesta esteestä.
Tilaukset pyritään käsittelemään samana tai viimeistään seuraavan arkipäivän kuluessa. Käsittelemme arkisin ennen klo 12:00 tulleet tilaukset pääsääntöisesti saman päivän aikana. Huomioithan kuitenkin, että perjantaisin, pyhien aattona sekä kiireisimpinä sesonkiaikoina käsittelyaikamme voi olla hieman tavallista pidempi. Yli 14 päivän toimitusajat käsitellään jälkitoimituksina, jotka asiakas on oikeutettu hyväksymään tai perumaan.
Toimitus
Rahtiyhteystyökumppanimme on Posti. Emme vastaa Postin jakeluaikatauluista ja etenkin haja-asutusalueilla kuljetuksissa voi esiintyä viiveitä. Verkkokauppatilausten käsittelyn yhteydessä tuotteita voidaan poistaa alkuperäisestä pakkauksestaan tarkistusta, merkkaamista ja painatuksia varten. Tästä syystä emme voi taata, että kaikki verkkokaupasta tilatut tuotteet toimitetaan aina alkuperäisessä pakkauksessaan.
Tehomainos oy:n ja yritysasiakkaiden välisissä kauppasopimuksissa sovelletaan Suomen kauppalakia siltä osin kuin muuta ei ole näissä sopimusehdoissa mainittu tai erillisellä kirjallisella sopimuksella sovittu.
Tehomainos oy ei ole vastuussa viallisten tai väärin käytettyjen tuotteiden aiheuttamista välillisistä tai välittömistä kustannuksista. Viallisten tuotteiden kohdalla vastuu rajoittuu myyntihinnan palauttamiseen. Jos tuotteen paketti huomataan toimituksen yhteydessä vahingoittuneeksi, tulee asiakkaan tehdä siitä reklamaatio kuljetusyhtiölle.
Hinnat & Tuotteet
Kaikkien tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Hintoihin lisätään toimituskulut, jotka määräytyvät valitun toimitustavan mukaisesti. Toimituksen hinnat näytetään tilauksen teon yhteydessä. Tehomainos oy pidättää oikeuden hylätä tilaus, mikäli hinnaston hinta on selvästi virheellinen.
Tehomainos.fi sivuilla olevat hinnat voimassa vain verkkokaupasta ostettaessa. Tehomainos oy ei vastaa tuotetietojen oikeellisuudesta tai niissä olevien virheiden aiheuttamista kustannuksista. Virheellisten tuotetietojen osalta vastuu rajoittuu kauppahinnan palauttamiseen.
Takuu
Tehomainos Oy pidättää oikeuden todentaa tuotteissa havaitut virheet. Tähän varataan 1-3 arkipäivää tuotteen palautuksesta Tehomainokselle laskettuna.
Tilaaminen
Tilauksen yhteydessä tulee luovuttaa täydelliset yhteystiedot. Kuluttaja-asiakkaalta nimi, osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite. Yritysasiakkaalta Y-tunnus, yhteyshenkilön nimi, puhelinnumero ja sähköposti ja tarvittaessa laskutusosoite, mikäli eri kuin toimitusosoite.
Tehomainos oy pidättää oikeuden toimitusaika-arvioiden muutoksiin ilman ennakkovaroitusta. Erityistilauksesta valmistetuista tai muokatuista tuotteista peritään mahdollisen tilauksen peruuttamisen yhteydessä kaikki tilauksesta mahdollisesti aiheutuneet kustannukset täysimääräisinä tilaajalta.
Jos jonkin tuotteen toimitusaika muuttuu ilmoitettua pidemmäksi, voi Tehomainos oy lähettää muut samassa tilauksessa olleet tuotteet normaalin toimitusajan puitteissa. Asiakas voi hyväksyä jälkitoimituksen tai peruuttaa tilauksen kokonaisuudessaan. Jälkitoimituksen postikulut veloitetaan normaalisti. Erillisrahdillisten tuotteiden palautus on omakustanteinen.
Maksupalveluntarjoaja
Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.
Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
www.paytrail.com
Maksutavat
Pankkimaksut
Käytössäsi on kaikkien suomalaisten pankkien maksupainikkeet joko pankkien tarjoamiin eBanking-rajapintoihin tai open banking-rajapintoihin (PSD2) pohjautuen. Voit maksaa Aktian, Danske Bankin, Nordean, Oma Säästöpankin, Osuuspankin, POP-pankin, Säästöpankin, S-pankin ja Ålandsbankenin maksupainikkeilla. Kun välitämme maksusi verkkokauppiaalle, tiliotteellasi näkyy maksunsaajana Paytrail Oyj/verkkokaupan nimi. Verkkokaupasta sinut ohjataan suoraan omaan pankkiisi suorittamaan maksu turvallisesti.
Korttimaksut
Voit maksaa verkkokaupassa Visa-, Visa Debit-, Mastercard-, Debit Mastercard – ja American Express -korteilla. Verkkokaupassa ovat käytössä kansainväliset Verified by Visa -, Mastercard SecureCode – ja American Express SafeKey -todentamispalvelut.
Paytrail Oyj näkyy maksun saajana korttilaskulla ja välittää asiakkaan maksaman maksukorttimaksun suoraan kauppiaalle. Korttimaksaminen tapahtuu turvallisesti suojatulla maksulomakkeella, eikä maksukortin tietoja tallenneta verkkokaupan järjestelmiin.
Mobiilimaksutavat
Mobiilimaksutavat MobilePay ja Siirto ovat sovelluksessa toimivia palveluita, joilla voi maksaa verkko-ostoksia tilisiirtona tililtään tai korttimaksuna kortiltaan hyväksymällä maksun kyseisessä sovelluksessa.
Apple Pay on Apple-laitteessa toimiva palvelu, jolla voi maksaa ostoksia laitteeseen liitetyltä maksukortilta.
- MobilePay
- Ehdot ovat tarjolla MobilePayn sivuilla.
MobilePayn ehdot
Siirto
Siirto-maksuihin sovellettavat ehdot:
Siirto -palvelun yleiset käyttöehdot OP:lla
Siirto-palvelun käyttöehdot Nordealla (.pdf)
Apple Pay
Käyttöehdot ovat tarjolla Applen sivuilla.
Apple Payn käyttöehdot
Google Pay
Google Payn käyttöehdot
Lasku- ja osamaksupalvelut
Lasku- ja osamaksupalveluita Paytrailin kautta tarjoavat OP ja Walley. Walley tarjoaa lasku- ja osamaksuvaihtoehdon myös yritysasiakkaille.
Luethan vielä rahoitusyhtiökohtaiset tarkemmat ehdot, jotka näet hyväksyessäsi maksun. Kun hyväksyt maksun, hyväksyt samalla rahoitusyhtiön ehdot.
- Walley
- Walleyn yleiset lasku-, tililuotto ja erämaksuehdot (.pdf)
- Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot (.pdf)
- Lue lisää: https://www.walley.fi/yritykset/merchant-community/walley-osta-nyt-maksa-myohemmin
Walley yrityslasku
Ehdot loppuasiakkaalle
OP Lasku
OP Laskun luottosopimuksen ehdot (.pdf)
OP Laskun tuoteseloste kuluttajalle (.pdf)
OP Laskun tuoteseloste kauppiaalle (.pdf)
Lue lisää: op.fi
OP Tililuotto
OP Tililuoton luottosopimuksen ehdot (.pdf)
OP Tililuoton tuoteseloste (.pdf)
Lue lisää: op.fi
Klarna
Klarnan ehdot
Peruutusoikeus ja palautusehdot
Peruutusoikeus:
Peruutusoikeutta ei ole kuluttajille ja yrityksille silloin, kun kyseessä on erikoistilattu tuote kuten logomerkkaus.
Peruutusaika:
Kuluttajalla on oikeus peruuttaa tilaus ilmoittamalla tästä meille viimeistään 14 päivän kuluessa tuotteen vastaanottamisesta. Mikäli kyseessä on tavaroiden säännöllinen toimitus, peruutusoikeus alkaa ensimmäisen tavaraerän vastaanottamisesta.
Ilmoittaminen:
Peruutusilmoitus tulee tehdä selkeästi sähköpostitse osoitteeseen info@tehomainos.fi tai palautettavan tuotteen mukana toimitetulla kirjallisella ilmoituksella.
Palautusehdot
Tuotteen kunto:
Palautettavan tuotteen on oltava alkuperäispakkauksessa, käyttämättömänä ja hyvin takaisinlähetystä varten pakattuna.
Palautusaika:
Jos tilaus peruutetaan, tuote on palautettava viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Palautus tulee lähettää palautusosoitteeseemme, joka löytyy alta.
Todiste palautuksesta:
Palauttajan on tarvittaessa pystyttävä todistamaan, että tuote on palautettu määräajassa, esimerkiksi palautuskuitilla tai muulla vastaavalla tavalla.
Palautuskustannukset:
Palauttamisesta aiheutuvat kustannukset ovat kuluttajan vastuulla, eikä näitä kustannuksia makseta takaisin.
Rahanpalautus
Rahanpalautus:
Kun palautettu tuote on vastaanotettu ja tarkastettu, palautamme tilauksesta maksamasi rahat viivytyksettä kuluttajansuojalain mukaisesti. Rahat palautetaan yleensä samalle maksutavalle, jolla tilaus on maksettu, mutta tarvittaessa palautamme ne tilinumerolle, joka ilmoitetaan palautuksen yhteydessä.
Palautettavan tuotteen liitteet
Palautettaessa tilaus, liitäthän mukaan seuraavat tiedot:
Nimesi ja yhteystietosi
Tilinumerosi rahojen palautusta varten
Huomioitavaa
Muistathan, että peruutusoikeus ei ole voimassa kaikille tuotteille. Poikkeuksia ovat esimerkiksi personoidut tuotteet, kuten painatuksilla tai profiloinnilla varustetut vaatteet ja mittatilaustyöt.
Mikäli sinulla on kysyttävää peruutusoikeuden tai palautusehtojen suhteen, ota rohkeasti yhteyttä: info@tehomainos.fi
Palautusosoitteemme:
Tehomainos Oy
Kylänraitti 3
11710 Riihimäki



